Puutarha

 Tällä sivulla Kerron Teille kaikkea pihan tapahtumista! 

 

eilisen Illan lämpötila -9,5 C

Aamun lämpötila  C

 yöllä  C

päivän ylin  C

 

****  Poutaa ja pakastuvaa.. Itätuulta.. Smile  ******

 

      

Oikeanpuoleisessa kuvassa vahtimme, Sara!

 

 

Puutarha UUTEEN KUKOISTUKSEEN.

kuvissa lyhtykoisoa syksyn väreissä ja ryhmäruusu kukoistaa.

 


 

20.3. MAAILMAN TARINANKERRONNANPÄIVÄ

Nyt on aika jalkakiikun, juttu luistaa, mummon, vaarin, taatan sekä papankin. Lapset viihtyy, lorut, laulut kaikuu. Pirtissä hämärän nurkissa, on mukavaa tarinoita kuulostaa ukin, niistä nauttia voi kukin.

Näin upealta näyttäytyi luonto uuden vuoden päivä aamuna,

ollessamme lenkillä Kirsti, Sara ja minä.

Kuva on otettu kännykkäkameralla. 3,2Mp.

 

 

 

Maalinkeittoa 14.07.2011 Hienossa säässä ja maalistakin tuli

Falunin punaista ja seinässä pysyvää!

Sara on ollut meillä sitten 10pvä elokuuta 2011 lähtien, paljon on opittu puolin jos toisinkin. Sara on rauhoittunut tosi paljon ja oleilee jo kotosalla kytkemättä .

2011 syyskuu. Lauantain uutisissa kerrottiin että Sarasta on tehty missi. Lola oli meidän missi ja nyt Sara. Kyllä meillä missejä riittää....Wink

Aamu- ja iltalenkit alkavat tuottaa tulosta neljäkiloa pudonnut painosta

neljässä viikossa.

 

 

Kaveri joka muistetaan! Meidän LOLA, lisää Lolasta alempana!

 

 

Smile KissSurprised

 

 

Hyvä idea katoksen oveksi LUE LISÄÄ!

 

 

 

 


Valmis Katos, ja ovestakin tuli loistava!

Idea oveen on varastettu vaimon keittiöverhoista, niinkutsutuista laskosverhoista.

Lähdin kehittelemään ideaa, koska joka paikkaan ei ole varaa hankkia tuhannen euron ovea. Peitetty oviaukko ei paljasta sisällä olevien tavaroiden arvoa.

Katso seuraavat kuvat, niin ymmärrät idean.

Ensiksi tarvitset veivin jolla nostaa verho ylös, sitten sinun pitää rakentaa kisko verhon sisäpuolella oleville tukirimoille, kuvassa kisko on se rako missä on vaalea pohja. Tämän lisäksi tarvitset muutaman metrin narua. Niin ja tietysti kevytpeite, tai jotakin muuta verhomateriaalia. ja muutama metri rimaa.. Katso seuraava kuva....

Viereisessä kuvassa näet miten verho on laskettuna puolittain, niin että myöskin ohjausrimat näkyvät, ja kuinka rimojen päät kulkevat kiskossa.

Narujen pitää kulkea kummankin puolikkaan neljänneksessä, niin että ne nostavat verhoa yhtäaikaisesti molemmilta puolilta.

Hyvänä vinkkinä narujen johdattamiseksi vinssikelalle; ostakaa 16 mm (pieni) sähköasennusputkea ja laittakaa naru kulkemaan sen sisään niin vältytte turhilta ohjausrullien ostolta.

Tämä idea on vapaasti käytettävissä OLKAA HYVÄ!

 

 

 

 

Pihan punaisia viinimarjoja. Mustarastaitten kanssa ollaan tehty sopimus, jos minä en ASETA

rastasverkkoja, niin eivät Syo meidän viinimarjoja.

Tässä kiinalainen puutarhamaja jonka hankin parivuotta Sitten.

Nyt se on saanut paraatipaikan Grillipihassa.

Daniel soittaa jo kuin isot pojat. Ikä 1v2kk, Roni on hänen kaverinsa.

 

Roni tuli hoitoon lauantaina. Illalla saunoimme ja ja kävimme uimassa eikös vain Ronikin hyppäsi uimaan.

Sunnuntaina kun olimme aamu-uinnilla, niin Roni tuli jälleen veteen. Roni vietiin sunnuntaina puoliltapäivin kotiin.

Meinaa iskeä koirakuume! Olen ollut ilman koiraa 2-vuotta.

Olisko tietoa?

 

KUKA TUNTEE? tässä on yksi ruusuistani, jonka löysin talon ja maantien välissä olevasta ryteiköstä. NYT kyseinen alue on tasoitettu puistoalueeksi, mutta ruusu voi hyvin. Kasvusto en melko vaalea ja kukka hieman punehtava.

Mika ruusulle nimeksi?

Lapset uimassa 22.07, ja vauhti on ollut mitä villeintä. Vaikka Meidän lammessa veden lämpö onkin hieman matala johtuen pohjan lähteistä, 22 astetta, niin uimaan vaan ja TAAS uimaan. Kuvassa vas. Aino, Onni mummi ja. oikeanpuol. Kuva mummi, ja Onni Emil

"Mina keltaruusun kerran, Nain Mailla Texasin ....... tama on omasruusupenkissä .

Ihania punavalkoisia ruusuja.

Valkoiset ruusut nää otathan, muistoksi päivän tään ihanan ...


Gladiolus loistossaan

Verenpisara on silmäterämme, oikeaa maatiaissukua ja kasvanut meillä nyt yhdeksän kesää.

Jaloruusut ovat puhjenneet kukkaan ja näitä löytyy monessa värissä. Olen ehdoton ruusufani.21.07.

18.07.2010 Ruusu joka vuodesta. (40)

 

Tässä KIINALAISMAJAN kukkaloistoa 13.07.2010

Meillä on myös uimalampi, jonne pulahdamme virkistäytymään, kun yllättää kuumuus. Sorsat kuvan takareunassa eivät tainneet olla kovin valokuvauksellisella tuulella, Koska kiipesivät Ylös lammen takareunaa, kohti metsää.

Humalasalot ovat mitä mainioin portinrakennus materiaali, kuten kuvassa.

Kuva on grillipihalta.

Tämä kuva on yläpihalta. Tätä vastapäätä valmistuu aiemmin kuvassa ollut katos.

Päätalo on alkujaan tehty 1924, siihen on lisätty saunaosasto 1984.

 

 

Myöskin lastenlapset pitävät pihan mahdollisuuksista, tässä Emil, Aino ja Onni tekevät omaa majaa pihaan.

 

Kuvassa Emil, Aino ja Onni

(Ovat Teppon ja Veeran lapsia)

 

 

 

 

 

Vaikka lupasinkin kertoa tässä puutarhasta ja pihasta, niin en voi olla mainitsematta, viime viikolla aikaansaamaani hallinparvea

Tässä kulkureitti Ylos! Kaiteetkin ovat paikallaan!

Tässä kuvat parvesta, täällä voisi vaikka kesällä nukkua, kuten ennenvanhaan tehtiin.

Joulutähtikin alkoi kukkia pääsiäisenä. Joulutähti oli joululta 2008.


Lola oppi myöskin pihapiirin rajat niin, että parin kuukauden meillä olon jälkeen sitä ei koskaan pidetty kiinni, sen lempipaikkoja oli kellarinkatto, joka kohosi muuta ympäristöä hieman korkeammalle.

Lola oli meidän vahtimme aina vuoteen 2008. Lola oppi pitämään vieraista, kun se näki että isäntä tervehti vieraita kädestä, niin Lola lopetti haukkumisen.